. . .
|
|
Tahdon lyödä nyrkin seinään
Aina, aina on riitoja vaan
Miksi et voi jo luovuttaa
Anteeksi saat
sanoisit vaan ei huolta huuda vaan, huuda vaan
Mutta älä toivoasi heitä
Pidä viimeinenkin jyvä
siitä voimme kasvattaa puutarhan
Ethän anna pääsi painua
sillä ken on kulkenut läpi pimeän
ei piiloaan tarvi
Tiedät kyllä kuinka mut saa
kalpeaksi raivon valtaan
Oisit vain se jonka pyysin
Miksi sä muutut niin kuin aamu päivään ilta yöhön maailman lopun
Mutta älä toivoasi heitä
Pidä viimeinenkin jyvä
siitä voimme kasvattaa puutarhan
Ethän anna pääsi painua
sillä ken on kulkenut läpi pimeän
ei piiloaan tarvi
Tahdot jättää mut oven taa
Vaihtaa lukot, mutta et saa
sillä sä lupasit aina jaksaa
siksi et saa
Mutta älä toivoasi heitä
Pidä viimeinenkin jyvä
siitä voimme kasvattaa puutarhan
Ethän anna pääsi painua
sillä ken on kulkenut läpi pimeän
ei piiloaan tarvi
. . .
|
|
Tämä suo on sanoista tehty
vuodet voidelleet
Jos ei osaa anteeksi antaa
kuolee paikoilleen
Olen koittanut räpiköidä
olla kuin ennen
Mutta jatkuu sateinen päivä
hukun kuitenkin
Joku kuiskasi mulle lähde
Äänet päässä huutavat mene jo
ennen kuin näät jokaisen uponneen
Miksi mieli on ikuinen linnansa vanki
kääntelee kuvia kuin huvittaa
Ja pahuutta nähdä voi missä vain tahtoo
Rumuus ei rumalta tuu loppumaan
Jokaisen varjeltava on omaansa
käännyn kun vielä en katkera oo
Kun vihassa vaanii se pohjaton ansa
juoksen kun vielä en vajonnut oo
Tämä suo on hämärän koti
henget tuijottaa
Jos en tahdo jalkaani kastaa
kuka pakottaa?
Olen nähnyt peilini muuttuu
kuva vääristyy
Enkä ymmärrä tarkoitusta
Mikä on kaiken syy?
Joku kuiskasi mulle lähde
Äänet päässä huutavat mene jo
ennen kuin näät jokaisen uponneen
Miksi mieli on ikuinen linnansa vanki
kääntelee kuvia kuin huvittaa
Ja pahuutta nähdä voi missä vain tahtoo
Rumuus ei rumalta tuu loppumaan
Jokaisen varjeltava on omaansa
käännyn kun vielä en katkera oo
Kun vihassa vaanii se pohjaton ansa
juoksen kun vielä en vajonnut oo
. . .
|
|
Jos saisin menneen uudestaan
luotas lähtisi en koskaan
Ei, en etsisi kauempaa
Vaan piti kiertää maailmaa
nähdä kaikki mitä saada voin alla tähtien
harhailin teillä pimeyden
Taivaalla loistat kun musta on maa
Voi kuinka sinua kaipaankaan
Jos rakkaus on ikuinen ei aikakaan
voi lohduttaa ikävänkantajaa
Mun liekit palaa
sun valolle vaan
mun soihdut palaa
Viimein oon maani löytänyt
rakkailleni luvannut
enää etsi en, tänne jään
Niin minä solmin seppeleen
Hiekan tomuun kodin teen
Kai juuret kasvaa hiljalleen
Taivaalla loistat kun musta on maa
voi kuinka sinua kaipaankaan
Jos rakkaus on ikuinen
ei aikakaan
voi lohduttaa ikävänkantajaa
mun liekit palaa
sun valolle vaan
mun soihdut palaa
. . .
|
|
Toiset niin ylpeinä polkuaan käy
Sä kompastut lankoihin joita ei näy
Taas vanhat ympyrät, pääse et pois
Oot haaveillut millaista muualla ois
Kuiskivat jälkeesi: Voi onneton
ei paikkaansa löydä
Taas ulkona on
Vaan kukaan ei sua paremmin
osaasi tee
Ken katsoo säälivin silmin
vain vanhenee
Ja kukaan ei palaa takaisin
Sitten kun meet
kannathan ylväänä hymyillen sun seppeleen
Inhoten katsovat kun unta näät
Sun suuntaasi kääntyvät säälien päät
Hullu nukkuu tiellämme, viekää se pois
Kai langennut piilossaan harhailla vois
Kuiskivat jälkeesi: Voi onneton
ei paikkaansa löydä
Taas ulkona on
Vaan kukaan ei sua paremmin
osaasi tee
Ken katsoo säälivin silmin
vain vanhenee
Ja kukaan ei palaa takaisin
Sitten kun meet
kannathan ylväänä hymyillen sun seppeleen
. . .
|
|
Ootko nähnyt, nähnyt kuinka puista lehdet vanhenee?
Ne tuuleen antautuu ja ilman armoilla leijailee
Aikansa
vapaana syntyy ja kuolee
Syntyy ja kuolee
Kuolleena vasta voi tuntea maan
Turhaan tuijotin tulevaa, aina etsin kauempaa
Kun ei kukaan vastausta öitä valvomalla saa
Vain uudestaan taivaani syttyy ja sammuu
Syttyy ja sammuu
Nähdä voin vasta kun nään kannen taa
Syttyy ja sammuu
Syttyy ja sammuu
Ymmärrän vasta kun nään kaiken taa
Ja kuka nukkuu kedolla
saa kultahiekkaa silmiinsä
Ei näe vanhaa, tulevaa
Vaan aina kukoistaa
Taivaani syttyy ja sammuu
Syttyy ja sammuu
Nähdä voin vasta kun nään kannen taa
Syttyy ja sammuu
Syttyy ja sammuu
Ymmärrän vasta kun nään kaiken taa
. . .
|
|
Minä vihaan sinisiä aamuja
jotka repii unen porteilta
sieltä jonne luulin jääneeni
Miksi edessäni maailma
on vain pelkkä varjo kalpea
siitä jonne toivoin kadonneeni
Olen nähnyt liikaa luulisin
kun ei enää koskaan kuvastin
sano hän se on
on suloisin
Se vain kääntää kasvot seinää päin
ihan sama mulle, niin tai näin
Ovat satakielet vaienneet
Minun ruumiissani asuu paha noita
se kuulee tarinoita ja tahtoo niistä jokaiseen
Täältä pois vain pääsee kulumalla
Ei tapa routa, halla
Mä usein vain odotan
Olen lasikengillä tanssinut
tuntenut, tuntenut
Kuinka lyö, sydän lyö
Hetkessä pysähtyy, enää ei
enää lyö
Minne nuo yöt on kadonneet?
Joku kasvatti varsia taivaaseen
minun taimeni kestä ei kevääseen
Se on lyhyt kuin päivä tammikuun
Turha vaunuja enää odottaa
Olen kuullut ne saapuvat kerran vaan
Kaikki loppuu, kun kello lyö
Minun ruumiissani asuu paha noita
se kuulee tarinoita ja tahtoo niistä jokaiseen
Täältä pois vain pääsee kulumalla
Ei tapa routa, halla
Mä usein vain odotan
. . .
|
|
Annatko anteeksi, eilen oli pakko mennä taas
Luulin on sen aidan takana todellinen maa
Oisin sen kanssasi jakanut kyllä myöhemmin
Mutta aita on aina ensin ylitettävä yksin
Ja juoksin harhaan, mutta polun vain löytää ken kokeilee
Kuin kesän varsaa mua kaatavat kivet maa heittelee
Jos pahan tarhaan minä vangiksi joudun pian pakenen
Anteeksi armaat, mutta totuuden näkee vain ken antaa katseen vaeltaa
Kerroit, ken sokeena juoksee niin kaiken kadottaa
Silti anna mun mennä mä hetken vain tahdon taivaltaa
Sieluuni karttoja piirtää ja mennä merten taa
Sillä kerran, vain kerran, nuo niityt minulle kukoistaa
Ja juoksin harhaan, mutta polun vain löytää ken kokeilee
Kuin kesän varsaa mua kaatavat kivet, maa heittelee
Jos pahan tarhaan minä vangiksi joudun pian pakenen
Anteeksi armaat, mutta totuuden näkee vain ken antaa katseen vaeltaa
. . .
|
|
Kerran sielun juuren, kaiken tarkoituksen
silmästä silmään mä näin
Aioin salaisuuden ääniin punoa
vain kätteni jälkiä jäi
Suljettuna lipas, suurin aarre
ettei ihminen tahria voi
Turhuudesta mielen hulluudesta moni kantele karrella soi
Pois äänet
Vain kuulla sen voit
kun kaiut on kantaneet pois
Tunnen kun ne katsovat
mun seinillä on silmiä miljoonia
Hukkaan menneet unelmat
ne koittavat mun käsiä liikutella
Kerron heidän tarinat
ja jonkun huomaan seinältäni kadonneen
Vaikka perään huudan, naurun kuulen vain
Ei paljasta minne menee
Pois äänet
Vain kuulla sen voit
kun kaiut on kantaneet pois
Jonkun seinällä on tyhjä paikka
jonne jälkeeni vaellan
Kuuntelethan mua, kuuntele, kun kerron kalleimman tarinan
Teethän kaiken, mitä itse uskaltanut en
Lupaan palkinnon saat
Silloin vasta ymmärrän
ja valmis olen jälkeni jättämään
Pois äänet
Vain kuulla sen voit
kun kaiut on kantaneet pois
. . .
|
|
Joskus toivon oisin hiljaa
nähdä voisit mut kuin näet
pellon taipuneena alle sateen kasvaa pyhää viljaa
Joskus toivon että myrskyt kaatuisi mun päälle
huuhtoisivat kaiken likaantuneen
hukuttaisi syvään veteen
Pois huuhtoisi turhuutemme
pois virtaisin viimeiseen jokeen
Joskus toivon oisit mykkä
nähdä voisin sut kuin näen
luonnon nöyrtyneenä alle sateen kasvaa pyhää viljaa
Pois huuhtoisi turhuutemme
pois virtaisin viimeiseen jokeen
Sulkisin sanat arkkuuni
niin soida voi
kuule kuinka soittaa tuuli kellojaan
. . .
|
|
Hiljaisuus on hautani peitto
ääntäni kuulla ei kukaan voi
Kauniimmin kuin kieleni koskaan
henkien huokaus rauhaa soi
Väitit hiekkaan aikani hukkuu
haaveilen liikaa liiku en
Tyhmät kalliit päivänsä nukkuu
Toivoit jos viimein oppisin sen
Katso kauniit pinnalla keinuu
Kuule kaukaa kutsuvat huudot
Koita, koita aalloille nousta
Näytä kuinka liekkisi loistaa
Aion nyt valoni sammutta
Annan laivaani unien kuljettaa
Viimein kaikki päätyvät pohjaan
pinnalla hetken vain kellua voi
Miksi kaiho kaukaista kohtaan
sirkkelin lailla sieluissa soi?
Katso kauniit pinnalla keinuu
Kuule kaukaa kutsuvat huudot
Koita, koita aalloille nousta
Näytä kuinka liekkisi loistaa
Aion nyt valoni sammutta
Annan laivaani unien kuljettaa
. . .
|
|
Tuijotat mua silmiin
vaan et sisään nää
Pääse et edemmäs kylmää veräjää
Et löydä saliin, jossa juhlat pidettiin
Nauroivat salaa
kun sinä vannoit ikinä, vannoin ikinä
pois en lähde, pois et lähde
Tuijotan sua silmiin
Ei, en ketään nää
Vain ikävä viiltää vihaa pidempään
Voisitko tulla myöhemmin uudestaan?
Mä lupaan nähdä
sut vielä niin kuin oletkin, pyhän kuvastin
Annan olla, niin vain olla
Kun kiven katkeraan nauhaan
jatkoksi laitat ,niin usko,
hämärästä
jos astut valoon,
niin kilpaa
helmien kanssa kivet kiiltää kadotetut
. . .
|
Switch to English 
